Maanantaina menin kursille, langat ja kangas mukana mattoa varten. Muuten hyvä, ainekset oli oikeat, mutta väärä päivä. Istuin luokkaan ja aloin ihmetelä kun ei tullutkaan tuttuja. No sitten selvisi, että meidän kurssi on vasta tämä tuleva maanantai. Mutta ei hätää, olin siis siinä toisella nukkekotikurssilla ja samaa lajia harrastetaan niin silloin kyllä puhutaan samaa kieltä. Kaikesta huolimatta aloitin maton tekemisen ristipistoilla. Siitä onkin aikaa ja paljon kun viimeksi olen ristipistoja tehnyt. En mitenkään erityisesti rakasta ristipistojen tekemistä, jos nyt en inhoakkaan. Se tuli hyvin pian selväksi että tämä matto ei valmistu nopeasti. Nyt kun olen vääntänyt kaksi kukkaryhmää, reunat ja hapsut, tunteja ei kannata laskea enää. Eilen kun lopetin lähemmäksi puolta yötä olin saanut reunat ja hapsut valmiiksi, mutta en lisää kukkia. Reunojen tekemistä hidasti myös se, että taitoin reunat kaksinkerroin valmiiksi, ja se hankaloitti  reunimmasiten rivien ompelua. Myös hapsut oli hitaampia. No hiljaa hyvää tulee. Se näissä ristipistoissa on huonoa, että niitä ei pysty tekemään telkkaria katsoessa kuten esim. neuleet. Tässä kuva keskeneräisestä matosta joka tulee aikanaan saliin.

1235911728_Matto1.jpg