Viikonlopulla olin molempina päivinä Naantalissa. Alunperin syy oli festarit kylpylässä, jossa tuli tehtyä taas hankitoja tanssia silmällä pitäen. Lisäksi kävin kuvaamassa siinä kylpylän tuntumassa rannassa. Paljon oli ihmisiä jäällä kävelemässä, hiihtämässä tai luistelemassa. Sunnuntaina sitten houkuttelin tuttavani mukaan ja mentiin kävelmään jäälle. Päivä ei ollut aurinkoinen, pikemminkin harmaa, mutta aivan ihana. Ei tuullut ja oli mukava kävellä jäätä pitkin lähelle Kailonsaarta ja sitten sieltä takaisin lukion parkkipaikalla olevalle autolle. Me molemmat himoitsemme näitä matkaluistimia. ja monella myös oli sellaiset. Täytyy sanoa, että ihana päivä. Siitä on vuosia kun olen ollut jäällä, ja kun ottaa vielä huomioon, että olen saaristosta kotosin on suorastaa skandaalimaista moinen laimilyönti minulta.